|
17.01.2010 - 10:43
Amarylliksesta on tullut minulle jokavuotinen joulukukka ja joka vuosi se on aina yhtä jännittävää katsoa ehtiikö kukka aueta jouluksi vai ei. Tänä vuonna amaryllis aukesi vasta tapaninpäivänä ja toinen kukkavana vasta loppiaisen jälkeen.
14.09.2009 - 23:23
Pikkuhiljaa on myönnettävä, että kesä on ohi. Tänä iltana naapureiden omenoiden tuoksu toi mieleen syksyn kirpeyden. Omenoita meille ei tänä vuonna tullut (leikkasin omenapuita liian myöhään keväällä) ja se yksi ainoa, jota vaalin kesän yli katosi syksyn tullen jonnekin. Omenoiden sijaan saimme maukkaita ja makeita luomukasvatettuja luumuja monta korillista.
Kesäkukat ovat vaihtuneet syysasetelmiin ja onneksi sää on vielä sallinut ruokailun ulkona terassilla.
Viiniköynnöskin hehkuu upeissa väreissä.
"Mikälie pensas tämäkin" hehkuu kauniin punaisena ja puskee herkullisen näköisiä punaisia marjoja (myrkyllisiä varmaankin). Onneksi lapsille on saatu teroitettua, että mitään marjoja ei saa pistää suuhunsa ellei siihen ole annettu erikseen lupaa.
Kirsikkatomaatit tekee vielä satoaan, mutta kohtapuoliin nekin pitäisi nostaa parvekkeelle tekemään satonsa loppuun ennenkuin hallayöt tulevat.
Oikein kaunista syksyä kaikille lukijoille! 14.05.2009 - 21:51
Viime viikolla tuli jälleen kerran kuvattua täysikuuta, se on edelleen kuin magneetti joka vetää puoleensa :)
Pilvet kulkivat kauniisti kuun edestä ja kaikki oli punaista, vahinko vain, että näkymää en osaa vangita kameralla sellaisena kuin se oli silmin nähtynä. 23.04.2009 - 23:22
Tänään kävin päiväretkellä Suomenlinnassa työkavereiden kanssa. Sää oli kovin tuulinen ja vaihteli pilvisestä aurinkoiseen. Omituista oli, että meri ei tuoksunut mereltä. Odotin jo siinä vaiheessa suolaisen meren tuoksun tulevan nenään kun saavuin Kauppatorille, mutta ei :(
31.01.2009 - 12:11
Tällä kertaa YyKaaKooNee-numerokuvahaasteen haastenumerona on 10. Tässä kuvani haasteeseen:
18.01.2009 - 00:30
Tällä kertaa YyKaaKooNee-numerokuvahaasteen haastenumerona on 3. Tässä kuvani haasteeseen:
Tänään lasten kanssa leivottiin pulleita pullapoikia. Ei ole helppoa pullapojan elämä, raa'asti revitään pää, kädet sekä jalat irti ja vielä syödään ne syöjän silmät nautinnosta kiiluen ja lisää kerjäten :D 10.01.2009 - 11:01
Löysin YyKaaKooNee-numerokuvahaasteen ja siellä on tämän viikon haastenumerona 40. Tässä kuvani haasteeseen: ![]() 10.01.2009 - 00:11
Vuoden ensimmäinen haaste on kolmen sanan tekstiote "... silirimpsis, sileä tie..." Teksti on Vexi Salmen käsialaa Irwin Goodmanin esittämään kappaleeseen Silirimpsis.
Siinäpä se, rusakon ja kissan yhteinen sileä tie. Yhdessä vai erikseen, sitä en tiedä. 02.01.2009 - 22:40
Tänään oli ihana auringonpaiste ja hyytävän kylmä pakkanen. Muutama kuva tuli napattua sen kunniaksi. ![]() Kuurankukkia parvekelasissa ![]() Puut kauniissa huurteessa 01.01.2009 - 01:24
![]() Jokusen suht onnistuneen kuvan onnistuin nappaamaan raketeista, mutta se varsinainen loisto-otos antaa vielä odotuttaa itseään. Alkuilta menee harjoitellessa ja tunnin tosikoitos alkaa puoli kahdentoista kieppeillä ja totta puhuen ei siinä paljoa ehdi ihailla raketteja kun yrittää silmä kovana vangita niitä kameraan :D
31.12.2008 - 14:18
Nykyään ehdoton joulukukkani on amaryllis. Tämän vuotisen amarylliksen sain vasta niin lähellä joulua ettei se ehtinyt aueta jouluksi. ![]() 02.12.2008 - 19:37
Eilen pitkästä aikaa innostuin ottamaan kuvia kameralla (siis muistakin kuin pelkistä korteista ;-). Ja tietenkin piti aloittaa vaikeimman kautta eli hämäräkuvauksella... tässä pari suht onnistunutta kuvaa kaikkien niiden sadan epäonnistuneen joukosta: ![]() Kynttilät palavat harva se ilta leivinuunin edustalla ![]() Pentikin porot ja minun silmäteräni ![]() Näkymä peilistä 07.09.2008 - 01:09
Valokuvatorstain tämän viikon haasteen aihe on kesämyrsky 2008 . ![]() 30.08.2008 - 13:50
Kesäloman jälkeen Valokuvatorstai pyörähti jälleen käyntiin ja tällä viikolla ehdin minäkin taas osallistua tähän. Tämän viikon haastesana on iho. ![]() Kuvassa kuopukseni pehmeää ja nukkaista ihoa vuorokauden ikäisenä 14.07.2008 - 00:54
Viikko sitten olimme häissä Orivedellä ja siellä näin yhden kauneimmista auringonlaskuista. Onnekseni olin koko päivän ja illan naimisissa kameran kanssa, kerrankin kamera oli heti käsillä kun sitä tarvittiin ;-) ![]() klo 22:45 ![]() klo 23:00 10.06.2008 - 23:19
Koko kevät ja alkukesä on mennyt omia menojaan siitä asti kun palasin työelämään huhtikuussa. Mitään ylimääräistä ei ehdi/jaksa/viitsi tehdä (paitsi tietenkin askarrella, tosin sitäkin paljon pienemmällä liekillä kuin aiemmin) ja koti ympäristöineen alkaakin kohta näyttää kaatopaikalta. ![]() Siis haloo, kesäkuun puoliväli ja minun parvekelaatikoissa "kukkii" vielä viime syksyiset kanervat! Kuvan vasemmassa reunassa pilkahtaa vielä jouluvalotkin.
![]() Joulukin oli ja meni jo puoli vuotta sitten, mutta joulukoristeitakaan en ole vielä saanut parvekkeelta pois. No onpahan kerrankin joulukoristeet jo hyvissä ajoin valmiina parvekkeella, jos positiivisesti haluaa ajatella.
Taitaa olla aika turha kysymys, kannattaako enää edes kasvimaahan lykätä siemeniä? Kerrankin sain siemenpussit ostettua hyvissä ajoin, mutta ei ne paljoa kasva pimeässä, kuivassa kaapissa... Osansa tähän pisteeseen pääsemiseksi on tuonut neidin koko kevään jatkunut sairastelu. Lauantaina lähti x:s antibioottikuuri peliin ja eletään toivossa, että ainakin korvien putkitus saataisiin torstaina viimein hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Kitarisojen poisto saattaa jäädä toiseen leikkauskertaan, koska neiti on vielä hiukan yskäinen antibiootista huolimatta. Yksin jo korvien putkitus toisi avun tähän kurjaan sairastelukierteeseen, toivon ainakin. Kaiken "kurjuuden" kuitenkin pelastaa tämä jokapäiväinen aurinko: ![]() Pikku rinsessa, joka nykyään ehtii ihan joka paikkaan ja jonka uusin bravuuri on salamana riisua kaikki vaatteet pois vaippaa myöten :D
Edit: Juuh, eipä tuo neidin bravuuri pidemmän päälle ole mikään kiva juttu ;-) Kahtena iltana neiti on nukkunut sängyssä ilkosillaan, kun olen käynyt peittelemässä hänet. Pienen pieni ongelma tulee tässä kohtaa kun neiti ei osaa vielä käydä potalla... 27.05.2008 - 18:05
![]() 7.5.2008
Kuussa on jotain lumoavan kaunista joka houkuttelee minua vähän väliä kuvaamaan sitä.
29.03.2008 - 02:23
Maanantain ja tiistain välisenä yönä taivaalla möllötti kaunis leimuava kuu. Pitihän sitä tietenkin lähteä kuvaamaan :D ![]() 02.02.2008 - 09:48
Minulle kevään ensi merkkeinä on kauppoihin ilmestyneet tulppaanit. Pieni pakkanen ja kimppu tulppaaneita aurinkoisella ikkunalla, siinä kevään tunnelmaa. ![]() 30.01.2008 - 16:19
Ihana lumisade alkoi iltapäivällä. Päivällä ehdimme lasten kanssa käydä pienellä metsälenkillä melkein lumettomassa metsässä ja kotiin tultuamme alkoi sopivasti lunta tupruttaa. Kunpa nyt lumi pysyisi maassa edes muutaman päivän niin pääsisimme taas hiukan pulkkamäkeen. ![]() ![]() Edit klo 23: Eipä tuosta lumisateesta saatu nauttia kuin parisen tuntia, sen jälkeen se muuttuikin jo vesisateeksi :-(
25.11.2007 - 09:52
Tuli sitten napsittua enemmänkin kuvia viime yönä. Kiva kirpakka pakkanen (liki 7 astetta) toi kauniin kuuran pinnoille. ![]() ![]() ![]() 25.11.2007 - 01:26
Tänä iltana taivaalla möllötti tällainen täysikuu. Taas se vilkutteli siihen malliin tulepas kuvaamaan minua ja minähän tein työtä käskettynä ;-) ![]()
|
Kirjoittaja
Tarinointia perhe-elämän hetkistä 3-lapsisessa perheessä, juttua reissaamisesta matkailuautolla sekä äidin ompelu- ja askartelutouhuista Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 muuta
|