Melkein voisi luulla, että tänään olisi ollut perjantai 13. päivä... Aamu alkoi lasten kanssa nihkeästi. Esikoisen kanssa vääntää jokaisesta asiasta ja nuorempi poika tuntui kitisevan vain kitisemisen ilosta. Neitikin vielä sotki soppaa tekemällä punttihyökkäyksiään juuri silloin kuin ei olisi ollut niin tarvis. Pojilla oli tänä iltana kevätjuhlat ja se sotki hiukan aikatauluja, kun piti nukkumisia ja ruokailuja aikaistaa, jotta ehdittäisiin ajoissa juhliin. Mutta eihän se taaskaan mennyt niinkuin suunnittelee.

Jotakuinkin sain pesueen pukeutumista vaille valmiiksi ennenkuin kaikki alkoi mennä mönkään. Menin käymään parvekkeella ja esikoinen oli kiellosta huolimatta avannut ulko-oven sillä välin. Kun tulin takaisin, herra paukautti ulko-oven voimalla kiinni sillä seurauksella, että neidin sormet jäivät sinne väliin. Paniikissa sieppasin tytön syliin ja näin vain kasan verisiä liiskaantuneita sormia. Hetken mietin mitä tekisin, kun mieskin oli vasta tulossa kotiin. Juoksin naapuriin neiti kainalossa kysymään neidin kummitädiltä josko pojat voisivat mennä sinne siksi aikaa kunnes mies tulee kotiin kun itse lähden viemään tyttöä sairaalaan. Kotiin äkkiä takaisin pakkaamaan tavarat ja vaatteita tytölle mukaan. Neidin kummitäti tuli perässä pukemaan pojille vaatteet päälle (olivat vielä kylpytakit päällä) ja minä panikoin ja vauhkosin vieressä niin, että esikoinen pelästyi kunnolla. Sain tavarat kasaan ja taksin alle ja lähdin puolipukeisen tytön kanssa sairaalaan.

Sairaalassa odottelimme kaksi tuntia lääkärille pääsyä eikä mitään tapahtunut. Menin kysymään ilmoittautumisesta milloin olisi meidän vuoro ja vasta silloin minulle selvitettiin, että nykyään on käytäntö, että potilaat luokitellaan kiireellisyysjärjestykseen ja neiti oli luokiteltu vähiten kiireelliseksi (vaikka sormet ihan verisenä mössönä), joten me tipuimme joka kerta jonon hännille kun tuli uusia potilaita. Kiva kun olisivat tuon sanoneet jo heti silloin kun tulimme sinne. Kivahdin samantien hoitajalle, että neidin voi sitten samantien tiputtaa jonosta pois, koska tällä menolla on puoliyö ennenkuin pääsemme lääkärille. Soitin miehelle, että tulee hakemaan meidät pois.

Kävimme kotona kääntymässä sen verran, että hain neidille ruokaa, kun sitä olin unohtanut ottaa mukaan ja jatkoimme matkaa samantien yksityiselle päivystävälle lääkäriasemalle. Siellä pääsimme lääkärille alle puolessa tunnissa. Puhdistuksen jälkeen neidin sormetkin alkoivat näyttää taas sormilta (sairaalassa kenelläkään ei ollut aikaa edes putsata sormia) ja mikä parasta kaikkien sormien luut tuntuivat lääkärin mukaan ehjiltä. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei tässä vaiheessa tarvinnut alkaa kuvaamaan kun neiti pystyi liikuttamaan sormia. Kolmessa sormessa oli ruhjeita sekä pääly- että kämmenpuolella. Keskisormen 1. nivel oli mustunut ja turvoksissa, mutta muut sormet olivat päältäpäin siistit mitä nyt nahkaa jonkin verran lähtenyt. Kämmenpuolelle sormien tyveen oli tullut enemmän näkyviä ruhjeita.

Ja jotta päivä saatiin kruunattua huonoilla uutisilla, niin pyysin lääkäriä samalla kertaa katsomaan neidin korvat vaikka maanantaina vasta loppui viimeisin lääkekuuri. Ja niinhän se oli mitä vähän pelkäsinkin, neidillä on edelleen korvatulehdus molemmissa korvissa. Ei muuta kuin kolmas antibioottikuuri peliin ja kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että se viimein tehoaisi.