Taas on alkuviikko vierähtänyt valvoskellessa. Neiti on itkenyt ja riekkunut neljä yötä läpeensä ja vasta tänään väsymyksen sumentamin aivoin älysin varata lääkärin. Kun ei vielä kolmannenkaan lapsen kohdalla osaa tulkita lastansa oikein. Onneksi menimme lääkäriin, koska neidillä on korvatulehdus molemmissa korvissa, ensimmäinen laatuaan, joten ei ihme, että yöt ovat olleet tuskaisia. Sinällään hassua, että päiväsaikaan tyttö ei ole antanut mitään merkkejä koko asiasta. Nyt on tropit haettu ja ensimmäinen annos otettu, joten elän suuressa toivossa, että ensi yönä meillä nukutaan.

Viime yö alkoi mennä jo hysteerisyyden puolelle. Neiti aloitti itkut puoli kaksi ja esikoinen heräsi siihen miltei samaan aikaan (yleensä nukkuu yönsä kuin tukki vaikka maailma räjähtäisi ympärillä :-). Esikoisella oli heti kova huoli miksi pikkusisko itkee. Yritin selittää, että pikkusisko tekee hampaita tai sitten pikkusiskoa sattuu kovasti jonnekin ja että äiti ja isi yrittävät rauhoittaa siskoa. Tämä riitti selitykseksi hetkeksi aikaa. Seuraavalla kerralla mennessäni poikien huoneeseen rauhoittamaan esikoista, poika aivan tärisi pelosta sängyssään, että miksi pikkusisko itkee edelleen ja että nyt pikkusiskoa sattuu tosi kovasti jonnekin, kun hän huutaa niin kauan. Lopulta minun piti mennä pojan viereen sänkyyn rauhoittelemaan ja jättää huutava tyttö miehen huoleksi. Jostain syystä neiti ei meinannut rauhoittua muualla kuin minun sylissä, yleensä mies on kelvannut siinä missä minäkin. Onneksi nuorempi poika nukkui koko shown ajan, koska jos nuorempikin olisi vielä herännyt ja aloittanut itkukonsertin, olisin varmaan ottanut jalat alleni ja jättänyt miehen selviämään lasten kanssa yksinään ;-) Neljän aikaan saimme lopulta talon hiljaiseksi ja pääsimme viimein miehen kanssa nukkumaan.