Annetaan lainaksi väsymyksestä kiukkuinen, flunssainen äiti hyvään kotiin. Äitiä saa helliä, paijata ja pitää hyvänä. Äidille pitää puhua hiljaisella äänellä (eikä varsinkaan missään nimessä kirkua) ja äidin saa peitellä lämpimän peiton alle pehmeään sänkyyn ja käydä silittelemässä välillä hellästi. Äidin saa antaa nukkua niin kauan kuin vain äidillä unta riittää. Sitten kun äiti näyttää levänneen tarpeeksi ja flunssa on poistunut, äidin voi palauttaa omaan kotiin.

Kesäflunssa sitten löysi tiensä tännekin. Neiti (tietenkin) aloitti pärskimisen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun torstaina olisi aika odotettuun korvien putkitukseen. Viime yö oli oikein perhehelvettiä neidin toimesta. Vajaan kolmen tunnin öinen huutoputki teki tehtävänsä eikä tässä talossa tainnut nukkua lopulta kukaan (ei edes naapurit). Tukkoinen ja kuumeinen lapsi, jonka nenä menee itkusta enemmän tukkoon ja se pistää vuorostaan enemmän itkemään ei ole keskellä yötä toimiva yhtälö - jos ylipäätään milloinkaan. Pojat totesivat aamupalapöydässä isälleen, että he eivät ole muuten nukkuneet viime yönä pätkääkään. Enkä ihmettele. Esikoinen vuorostaan jatkoi aamupäivällä huutokonserttia siitä mihin neiti sen yöllä lopetti. Huoh. Vielä ei onneksi ole lastensuojeluviranomaiset käyneet kolkuttelemassa oven takana vaikka passitin esikon ulos portaille huutamaan kun korvani eivät yksinkertaisesti enää kestäneet huutoa kun neiti aloitti stereohuudon veljensä saattelemana. Kahta huutavaa lasta on muuten pirun vaikea yrittää saada hiljaiseksi yhtäaikaa samassa sylissä.

Onneksi pääsemme tänä iltana hovikorvalääkärillemme, joka omasta haluastaan halusi tulla kesken loman töihin katsoakseen neidin korvat. Tästä iso halaus lääkärille, meille olisi kelvannut tähän hätään joku tuuraajakin.