Tänään olikin jo huomattavasti parempi päivä. Päänsärky katosi vihdoin yön aikana, taisi olla uudella tyynylläkin osuutta asiaan ja aamulla olo oli kuin uudesti syntyneellä. Lähdimme lasten kanssa heti aamusta viemään autoa pesetettäväksi. Pesupaikka olikin muuttanut, mutta onneksi soitin sinne ennen lähtöä niin ei turhaan tarvinnut käydä kolkuttelemassa vanhan paikan ovia. Uusi pesupaikka oli erään kuorma-auto valmistajan piha-alueella, joten odotteluaika meni jouhevasti poikien ihastellessa kymmeniä parkissa olevia kuorma-autoja. Neidille taas riitti kun hän sai itse ("minä itte") tepastella pitkin poikin isoa piha-aluetta, vähänkin kun tyttöä otti syliin niin alkoi rimpuilu pois sylistä. Hieman huvittava hetki tuli, kun olin maksamassa pesua ja esikoinen kysyi ihmettelevästi: "Äiti, miksi sä annat tolle miehelle rahaa?". Häkellyin täysin kysymyksestä jostain syystä enkä meinannut saada sanaa suustani selittääkseni miksi annoin rahaa. Siinä sitten nikottelin pojan ja pesumiehen edessä yrittäen keksiä harmailla aivosoluilla jotain selitystä asiaan, kunnes sain jotain vikistyä syyksi. Lopulta jo alkoi naurattamaan esikoisen tenttaus asiasta ihan kuin olisin tehnyt jotain luvatonta.

Auton pesettämisen jälkeen kävimme pikaisesti moikkaamassa miestä työpaikalla, se kun oli sopivasti pesupaikan lähistöllä. Pojat olisivat halunneet jäädä miehen töihin syömään hedelmiä ja jäätelöä sekä katselemaan Nemoa. Tällaista isi kuulemma aina tekee töissä ;-)

Voi jestas kun tuo neiti on ehtiväinen nykyään. Ei ehdi edes kissaa sanoa kun toinen on jossain ei-sallitussa paikassa tutkimassa tai kiipeämässä jonnekin. Iltapäivän huvia oli ensin avata lieden peltiluukku ja nousta sen päälle seisomaan roikkuen samalla uunin kahvassa. Ja koska neidillä ei vielä ole järkeä eikä uskallusta riittävästi niin eihän sieltä itse osata alas tulla, joten sitten kiljutaan äitiä apuun. Ja heti kun äiti on tullut auttamaan tytön alas sieltä niin pitää kiivetä sinne uudestaan, jotta taas pääsee kiljumaan äitiä apuun :D Neiti on myös kova tyttö ulkoilemaan. Samantien kun ulko-ovi aukeaa (yleensä meillä on ulko-ovi sepposen selällään koko päivän kun siinä on sen verran trafiikkia ettei jaksa koko aikaa olla avaamassa ovea) niin neiti hakee kenkänsä ja alkaa laittaa (=yrittää laittaa) niitä jalkaansa vähän kuin merkkinä, että minä kanssa tahdon ulos.

Illalla huomasi pitkästä aikaa kuinka leijonaemon suojelutunteet nousivat pintaan kun nuorempi poika tuli  ulkoa kovin totisena kovaa vauhtia juosten kotiin. Kotiovelle päästyä alkoi itku ja soperrus, että naapurin poika, jonka kanssa hän oli ollut leikkimässä oli alkanut potkia ja purra häntä. Jotain kärhämää heille oli kaiketi tullut keskenään ja kaveri oli sitten lopuksi iskenyt purukalustonsa pojan olkapäähän. Olkapäähän oli tullut aika pahannäköinen ruhje, joten ei tainnut olla ihan kaikkein hellin puraisu. Tämä oli kova paikka meidän pikkumiehelle, koska vaikka meilläkin pojilla herkästi nyrkit nousee ja toisiaan muksivat niin koskaan he eivät ole purreet toisiaan eikä tiettävästi ketään muutakaan. Esikoinen lohdutteli pikkuveljeä sanoen, että kyllä se kaveri huomenna tulee pyytämään anteeksi. Ihana isoveli!

Se on jännä, että keskenään nuo saavat nujakoida vaikka kuinka paljon eikä se nyt paljoa minua hetkauta mitä nyt erotuomarina välillä toimin ettei tappelu ihan hulvattomaksi mene, mutta auta armias jos joku ulkopuolinen satuttaa jompaa kumpaa poikaa niin samantien olen "kynnet pystyssä" suojelemassa poikia. Eipä tällaisia tapauksia onneksi ole montaa vielä ollut, mutta tuo suojeluhalun voimakkuus on joka kerta hämmästyttänyt itseni. Enhän minä oikeasti kuitenkaan voi muuta kuin selvittää mitä on tapahtunut ja miksi ja toivoa, että pojat (harvemmin pojille tyttöjen kanssa tulee nokkapokkaa) sopivat asian keskenään.