Toissapäivä oli pitkästä aikaa oikea nolojen tilanteiden päivä. Onhan niitä tässä saanut naureskella jälkeenpäin :D

Lähdimme tiistaina lasten kanssa pitkälle kävelylle ajatuksissa käydä kangaskaupassa asti ja tulla sieltä bussilla kotiin. Pääsimme mutkien kautta kangaskaupalle (mutkien kautta siksi, että pojat eivät todellakaan osaa kävellä suoraa tietä vaan aina pitää mutkitella puskien ym. kautta ;-) ja saimme asiamme hoidettua. Kävelimme läheiselle bussipysäkille ja huomasin, että aikaa oli sen verran, että ehtisimme kävellä vielä aiemmalle pysäkille, jottei tarvitsisi vain seisoskella ja odottaa bussin tuloa. Päästyämme vajaan sadan metrin päähän bussipysäkistä huomasin bussimme tulevan. Hihkaisin pojille, että nyt juostaan, bussi tulee ja lähdin juoksemaan. Pojat eivät näköjään kuulleet kunnolla mitä sanoin, koska heille iski paniikki ja itku kun lähdin juoksemaan. Oli kiva ehtiä bussille, kun pysäkillinen ihmisiä tuijottaa ja pojat juoksevat perässä itkien "Äitiii, älä jätä meitä!" ;-) Sain itkevän pesueen bussiin ja pojat penkkeihin istumaan, kunnes huomasin, että bussi ei lähdekään minnekään! Tämä pysäkki olikin näköjään bussin välipäätepysäkki ja siinä sitten odoteltiin viitisen minuuttia bussin lähtöä. Hiukan nolotti, kun pojatkin vielä kysyivät, että miksi meillä oli kiire tähän bussiin.

Kotipysäkille päästyämme jäimme bussista pois ja keskimmäinen oli jo melkoisen väsy. Jalat laahustivat tietä ja etenemisvauhti oli etanan luokkaa. Kävelin hiukan poikaa edempänä rattaita työntäen. Kovan tuulen takia olin vetänyt vielä takin hupun päähäni. Ajattelin hiukan säikäyttää poikaa saadakseni häneen lisää vauhtia. Yhtäkkiä käännyin ja karjaisin sellaisen hirviökarjaisun (pojilta opittua ;-) ja voihan nolotus...  selkäni takana olikin vanhempi naishenkilö, joka säikähti niin, että häneltä oli kassit pudota käsistä. En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut ja päädyin lopulta hysteeriseen nauruun. Pyytelin vuolaasti anteeksi samalla haluten vajota maan sisään. Onneksi tämä naisimmeisen osasi ottaa asian myös huumorilla. Ja varmaan arvaatte, että kaiken lisäksi poika, jota yritin säikäyttää, ei säikähtänyt laisinkaan vaan ihmetteli vain äidin möykkäämistä :D