En nyt aivan vielä ollut valmistautunut kuulemaan lausetta "minä muutan kotoa pois". Enkä varsinkaan 5-vuotiaan esikoisen suusta, mutta näin se vain on ;-) Tokihan tietenkin tarjouduin heti auttamaan tavaroiden ja vaatteiden pakkaamisessa. Yritin myös vaivihkaa kysellä minnehän poikanen muuttaa, jotta voin mahdolliset postit kääntää uuteen osoitteeseen. Noh, eihän siitä lähdöstä vielä mitään tullut, mutta onhan sitä hyvä jo hyvissä ajoin harjoitella, jottei sitten yllätyksenä tule tosipaikan tullen :D

On hiukan ollut viime aikoina räjähdysaltis ilmapiiri esikoisen kanssa. Välillä tekisi mieli nostaa kädet ylös ja luovuttaa, mutta kaipa tämä tästä vielä jonain päivänä helpottaa. Miehelle tosin ilmoitin jo harkitsevani eroa lapsista, kun päivät ovat yhtä riitelyä ja huutoa aamusta iltaan esikoisen kanssa. Osaahan tuo ihanakin olla, mutta se sadasosa sekunnin hetkellinen mielihäiriö ei oikein korvaa päivästä toiseen jatkuvaa riitelyä. Mistähän löytyisi kurssi vanhemmille kuinka käsitellä uppiniskaista, kuuroa ja toimintakyvytöntä 5-vuotiasta lasta?