Torstaina postiluukusta tipahti Esiopetuksen opas -kirjanen sekä esiopetukseen ilmoittautumispaperit. Ensin olin aivan pihalla mitä nämä ovat, esikoinenhan aloittaa vasta joskus aikojen päästä eskarin, kunnes tajusin, että ensi syksynähän tuo jo eskarin aloittaa, kääk! Mihin se minun pieni vauvani katosi?

Kevään mittaan on tulossa enemmänkin muutoksia tähän normaalielämään. Minulta loppuu kevään korvalla hoitovapaa ja lapset ovat aloittamassa päiväkotielämää. Fiksuna tyttönä tietenkin pistin hoitopaikan hakupaperit sisään jo elokuussa, mutta silti tuntuu olevan aika ylivoimaista saada kaikkia kolmea lasta samaan päiväkotiin. Meille tarjottiin vaihtoehtona perhepäivähoitopaikkaa, mutta siinä missä joku voisi hyppiä ilosta niin meille perhepäivähoito ei ole vaihtoehto. Lapseni tuntien se ei yksinkertaisesti toimisi kuin ehkä neidin osalta. Lisäksi kuka perhepäivähoitaja haluaisi alkaa kokata jokaiselle hoitolapselle omia erikoisruokia allergioista johtuen? Ehkä olen vain pessimistinen tuon perhepäivähoitopaikan suhteen, mutta haluaisin tarjota lapsilleni mahdollisuuden yksilöllisyyteen ja se onnistuu vain päiväkodissa, jossa kukin lapsista ovat omanikäisessä ryhmässään. Johan pojat ovat saaneet möllöttää vuoden päivät yhdessä kotona aamusta iltaan ja illasta aamuun ja hyvin huomaa milloin toisen naama alkaa ärsyttää toista (ja viime aikoina sitä on tapahtunut päivittäin). Ja kotona illatkin ovat mukavampia, kun lapset eivät ole koko päivää olleet yhdessä, niin virikkeitä riittää siihen yhdessä leikkimiseenkin eri lailla.

Onneksi ensi viikolla alkaa pojilla kerho. Alkaa rytmitön kotona olo olla melkoisen tylsää, niin lapsilla kuin äidilläkin ;-) Esikoinen on ollut joululoman tosi ryytynyt, ei ole kavereita, ei ole mitään. Pikkuveljen ja -siskon kanssa päivät menee nahisteluksi tai sitten villiinnytetään kaikki. Paras kaveri naapurista lähti joululomaksi pohjoiseen mummolaan ja tuli eilen vasta kotiin sieltä. Esikoisen tylsistymisestä kertoo myös se, että viime päivinä hän on aivan uudella tavalla osallistunut kotitöihin. Käy viemässä roskat roskakatokseen, tyhjentää ja täyttää astianpesukonetta, tekee aamupalaleivät, syöttää pikkusiskoaan ja auttaa isäänsä ruoanlaitossa. Onneksi tiedän tämän olevan vain väliaikaista, muutenhan tähän apuun voisi vaikka tottua :D

Ai niin, tuo otsikko viittaa kuvaan, joka ilmestyi toissapäivänä poikien huoneen oveen:


Nukutustoimia suoritettaessa äitiä ei kuulemma lasketa tytöksi, muuten kyllä ;-)