Naapuriin syntyi eilen vauva. Meilläkin on hartaasti odotettu vauvan syntymää, koska vauvan isoveli on esikoisen paras ystävä :-)

Tänään esikoinen vuorostaan synnytti tiikerin, ja vieläpä muutamaan kertaan, kun eka synnytys ei sitten kai onnistunut oikein :D. Kätilöäkin olisi kuulemma tarvittu avuksi viimeisessä synnytyksessä (Tikru oli jumissa esikoisen alushousuissa), mutta kun  mies ystävällisesti tarjoutui avuksi selittäen, että onhan hän jo kolmen vauvan synnytyksessä ollut mukana ja jonkinlaista kokemusta jo löytyy, niin se ei kuitenkaan vakuuttanut poikaa vaan hän päätti kuitenkin selviytyä synnytyksestä ihan itse. Synnytyksen jälkeen poika tuli heti ylpeänä esittelemään äidille uuden tulokkaan. Iltapalalla yritin tiedustella kumpaa poika nyt sitten edustaa Tikrulle, isää vai äitiä, mutta sitä poika ei ollut vielä päättänyt. Nyt isä/äiti ja vauva nukkuvat tyytyväisinä vierekkäin sängyssä. Nukkumaan mennessä poika vielä muistutti, että yöllä pitää liikkua varovasti kun vauva nukkuu hänen vieressä ;-)

* * * * *

Olen jo jonkinaikaa ihmetellyt miksi kenkien laitto neidin jalkaan on ollut vaikeaa. Tänään lähtiessämme kauppaan otin kengän sisäpohjallisen pois ja kokeilin, että johtuuko vaikeus siitä, että kengät olisivat jo käyneet pieniksi. No eipä ollut siitä kiinni. Laittaessani pohjallista takaisin kenkään ihmettelin, että miksi se ei mene ihan vaan heittämällä sinne vaan ruttaantuu koko ajan. Yllätyksekseni kengän päästä löytyi tiiviiksi myttääntynyt sukka :D Sukka, jonka toinen pari on joulun kieppeiltä lähtien odottanut pariaan vaatekaapissa... No onneksi kengässä on ollut kasvuvaraa sen verran, ettei tuo kaiketi ole kävelyä haitannut ja eikä neitikään ole edes kitissyt ahtaasta kengästä. Hiukan nolottaa, kun ei moista ollut aiemmin huomannut...