Kävin eilen ja tänään fysioterapeutilla ja johan alkoivat kivut hellittää. Nikamat jumissa lapaluista niskaan sekä alaselässä välilevyn pullistuma. Eipä siis ihme, että hiukan oli kipuja. Tai ei ne kaikki kivut vielä ole poistuneet eikä kaikki puutumat jalasta hävinneet, mutta kävellä jo pystyn ja jopa istuakin. Ehdoton kumartelukielto tuli toistaiseksi, miten se sitten käytännössä toimiikaan lapsiperheessä, mutta pääasia on, että pääsen jo liikkumaan omin jaloin. Ehdottomasti ruusuja fysioterapeutilleni!

Sinällään jännän asian tajusin tässä. Ensin kävin lääkärissä vaivoineni, siellä ei edes kummemmin tutkittu mistä vaiva johtuu vaan lyötiin vain pari reseptiä lääkkeitä matkaan ja sanottiin, että pitää uudestaan jos kipu jatkuu tai jos se siirtyy reiden sisäpuolelle ja aiheuttaa virtsanpidätysongelmia (-> halvaantumisvaara). Sain kuitenkin ruinattua vielä ennen poistumistani lähetteen fysioterapiaan, vaikka lääkärin mielestä se oli aivan turhaa ???!!! Olen nyt syönyt särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja sunnuntaista asti aikamoisen kourallisen päivässä niistä kuitenkaan apua saamatta (saamani särkylääkkeet kun ei auta ainakaan minulla hermokipuun). Nyt olen käynyt vasta kaksi kertaa "niksauttajalla" ja voin heittää lopuilla särkylääkkeillä vesilintua. Mikä siis terveydenhuollossa on oikein pielessä kun mieluummin potilaalle syötetään roppakaupalla lääkkeitä kuin että tutkittaisiin kunnolla heti hoitosuhteen alussa MIKÄ SEN KIVUN AIHEUTTAA???