Perjantaina iski iskias selkään, joka paheni viikonlopun aikana niin paljon, että eilen kävin päivystyksessä ja vielä tänään vietin aamupäivän ensiavussa. Sain kipulääkettä ja lihasrelaksanttia suoraan pakaraan, mutta eipä niistä paljoa apua ollut. Hermo painaa pahasti oikeassa jalassa ja lisäksi jalka on täysin puuduksissa, joten pystyssä olemisesta ei tule oikein mitään. Odotellaan ja katsellaan mitä tuleman pitää. Loppuviikosta pääsen fysikaaliseen, jotta saadaan lihaskramppeja auki, siihen asti pitää vain sinnitellä särkylääkkeillä.

Onneksi pojat jo ymmärtävät, että nyt joutuvat olemaan hieman enemmän omatoimisia, koska en pysty kaikessa auttamaan ja lisäksi eräs ystäväni lupautui huomenna tulla ulkoilemaan lasten kanssa päivällä, jotta saan oltua levossa päivälläkin.

Näistä toistuvista selkävaivoista johtuen lääkärit vihdoin ottivat asian tosissaan ja pääsen myöhemmin selkä- ja lannerankakuvaukseen, josko sieltä vaivojen syykin vihdoin selviäisi.