Seurakuntamme järjesti tänään kaikille tänä vuonna 6 vuotta täyttäville seurakunnan jäsenille synttärijuhlat. Esikoisen kanssa lähdimme innolla katsomaan mitä synttärijuhlat pitivät sisällään.

Ovesta sisälle astuttaessa kaikki synttärivieraat saivat ensimmäiseksi nimellään varustetun mitalin kaulaansa.  Varsinaisessa ohjelmassa oli ensin tervetulolaulu sekä onnittelulaulu kaikille synttärisankareille. Tämän jälkeen alkoi Nukketeatteri Valkovillan esitys Paratiisi. Paratiisin tarina alkoi siitä kuinka Jumala loi ensin taivaan ja maan päättyen siihen, kuinka Aatami ja Eeva karkoitettiin Eedenin puutarhasta, kun he olivat maistaneet kiellettyä hedelmää. Esitys oli kertakaikkisen upea ja taidokkaasti toteutettu. Suurimman osan aikaa lapset seurasivat esitystä hievahtamattakaan.

Esityksen jälkeen oli vielä tarjolla maukasta synttärikakkua ja mehua. Ja kyllä sitä kakkua minuun ja esikoiseen sitten upposikin :D Juhlat olivat kaikin puolin kiva tilaisuus muistaa 6-vuotiaita ja tulevia eskarilaisia.