Taas on yksi äitienpäivä takanapäin. Aamulla neiti herätti koko poppoon jo kukonlaulun aikaan, mutta onneksi sain tyynesti kääntää vain kylkeä ja jatkaa uniani. Puoli kymmeneltä minut tultiin herättämään laulaen ja lahjoja tuoden ja pian sänky olikin täynnä myllerrystä ja pieniä sekä vähän isompiakin varpaita. Availin lasten suosiollisella avustuksella heidän päiväkodissa tekemiään ihastuttavia lahjoja.


Neidiltä sain sokerimaalaustekniikalla tehdyn taulun


Nuoremmalta pojalta sain kukan alun,
saapa nähdä mikä kukka siitä saadaan kasvatettua :D


Esikoiselta sain reseptivihon, johon oli kerätty
helppoja ruoka- ja leivonta reseptejä

Mies oli aamulla koristellut lasten avustuksella minulle äitienpäiväkakun. Kakkupohjan olin leiponut eilen illalla valmiiksi taatakseni sen, että ylipäätään saan tänään kakkua ;-)



Maukas kakku siitä tulikin, viimeisiä paloja söin ihan yksinoikeudella iltapalaksi.

Iltapäivällä lähdimme kiertämään asuntonäyttöjä ja matkalla kävimme syömässä äitienpäiväpäivällisen. Alun perin miehen piti tehdä grillissä gourmee ateria, mutta tuo asuntojen kiertely sekoitti päivän ohjelman. Omaa taloa en sentään saanut äitienpäivälahjaksi, mutta jos sen vaikka sitten saisi synttärilahjaksi, sen verran varteenotettava talo löytyi tänään :D