Pikkuhiljaa alkaa työkiireet helpottaa ja mikäpä sen parempaa stressin purkajaa kuin pihatyöt ja askartelu. Pihatyöt ovat jääneet täysin rappiolle koko alkukesän (ne kanervat parvekkeella ehtivät saada jo kenkää ennen juhannusta :D) ja kukkapenkit kylpevät rikkaruohojen seassa jne. Tällä kertaa lapset eivät olisi voineet sairastua yhtään parempaan aikaan kun joka viikonloppu ollaan oltu menossa jossain päin Suomea ja nytkin viikonloppuna piti taas olla tien päällä, mutta onneksi saatiin tarpeellinen kotiviikonloppu lasten ansiosta.

Perjantai-illan huhkin leikkaamassa pensasaitoja, pienessä pihassa alkaa korkeat pensasaidat nopeaan ahdistaa, joten ne pitää pitää kurissa säännöllisellä leikkaamisella. Yöllä vielä piti muutama kortti ahertaa, kun alkoi tulla jo ahdistus siitäkin kun ei ole ehtinyt kunnolla kortteja tekemään moneen viikkoon.

Lauantaina jatkoin pensasaitojen siistimistä ja leikkasin kukkapenkkien ja terassin vierustat puhtaaksi ylipitkistä ruohoista. Kitkin rikkaruohot pois kukkapenkeistä ja mansikkamaasta (kylläpä tänä vuonna mansikat kypsyy tosi hitaasti, nyt vasta on ensimmäisen sato tuloillaan, kun yleensä ensimmäiset mansikat omasta maasta saadaan juhannuksen tienoilla). Lopuksi vielä leikkasin nurmikon neidin avustuksella (neidin piti saada pitää kädestä kiinni koko ajan kun leikkasin nurmikkoa tai muuten hän huusi kuin palosireeni ;-). Illalla vielä piti vääntää muutamat kortit kun ei ollut tuota energiaa saanut tarpeeksi poltettua ulkona.

Tänään vuorossa olisi ollut terassipöydän hionta ja öljyäminen, mutta nyt ei enää jaksanut, joten lepopäiväksi meni. Miehen päätehtävänä tänä viikonloppuna oli hoitaa ruokapuoli ja lapset. Vaikka eihän tuo mitenkään eroa normaalista ;-) Sainpahan tehdä rauhassa työt ulkona kun mies katsoi toipilaitten perään sisällä.