Maju lähetti minulle tällaisen haasteen jokin aika sitten:

"Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Tätä haastetta piti ihan oikeasti miettiä ja siksi tässä kesti hetken aikaa ennenkuin sain vastattua haasteeseen.

1. Parhaat "ystäväni" ympäri vuoden ovat villasukat ja fleecetakki (mieheni jo kutsuu sitä toiseksi ihokseni ;-)
2. Vapaapäivinä, jos minulla ei ole menoa minnekään, saatan kulkea koko päivän yöpuvussa.
3. Rakastan syödä raakaa jauhelihaa - siitäkin huolimatta, että olen vähintään tuhannen kertaa saanut kuulla saavani matoja siitä. Parasta on raaka lihapulla/mureketaikina, nam.
4. Stressaan epäjärjestyksestä. Tämän suhteen on ollut kova koulu käynnissä viimeiset viisi vuotta eli kun lapset syntyivät niin järjestyksen pito ei enää olekaan helppoa. Vähintään kerta viikkoon saan edelleen kilarit siitä, että tavarat ovat sikin sokin missä sattuu.
5. Luen lehteä/kirjaa saunoessani yksin.

Tällä kertaa en haasta ketään erityisesti, mutta jos haluat ottaa haasteen mukaasi niin jätä kommentteihin merkintä siitä.