Kyllä se vain taas on myönnettävä ja annettava masennukselle periksi. Syksystä lähtien olen taas taistellut väsymystä ja alavireisyyttä vastaan, mutta nyt kun alkaa valoisuus lisääntyä alkaa meikäläiseltä paukut loppua kokonaan. Vaikka nukkuisi paljon tai vähän niin aina vain väsyttää. Mistään ei meinaa tulla mitään, tehokkuus on jo miinuksen puolella. Mieskin yksi ilta totesi ettei hän enää edes muista miltä näytän kun en ole väsynyt :(

Liikunta tietenkin toisi kuuleman mukaan helpotusta, mutta kun sitäkään ei jaksa tehdä. Kuka tulisi ja nostaisi niskasta ylös, ulos ja lenkille ja mieluiten tekisi sen useamman kerran viikossa? Viime talvesta selvisin lääkkeiden voimalla, tämän syksyn ja talven yritin selvitä ilman, mutta huonolta alkaa näyttää. Pahalta tuntuu myös se, että esikoinen reagoi samalla lailla, aika hapannaamoja tässä ollaan oltu molemmat, liekö perinnöllistä. Kaikki pitäisi olla hyvin, mutta ei siltikään ole eikä mikään, perhettä lukuunottamatta, oikein tuo lohtua elämään. Vihaan kaamosta ja sitä miten se sotkee elämääni vuodesta toiseen.

Lippu on nostettu, olisikohan aika tehdä asialle jotain?