Tänään oli miehen mummin hautajaiset. Erityisesti poikia oli yritetty pohjustaa tilaisuutta varten jo pitkin viikkoa kertomalla mitä siellä tapahtuu ja miten siellä käyttäydytään. Aamu sujui hyvin kotona, pikainen aamupala, suihku, vaatteet päälle ja menoksi. Kumpikaan pojista ei kitissyt vaatteista eikä vastustellut vaikka kaikki vaatteet puettiin päälle jo alakerrassa eikä kumpikaan riisunut vaatteita pois päästyään yläkertaan (esikoinen käyttää kotona hyvin hyvin harvoin päälihousuja, yleensä hän kulkee kalsareillaan sisällä ja öisinkin aina riisuu pyjaman housut pois). Tässä vaiheessa jo epäilin tämän olevan aivan liian epätodellista touhua.

Melkein aikataulussa pääsimme lähtemään kotoa ja puolentoista tunnin automatkakin sujui hyvin. Mutta perille päästyä alkoi illuusio murentua pikkuhiljaa. Nuorempi poika otti ensimmäiset kilarit jo siinä vaiheessa kun piti käydä paikalleen istumaan. Neitikin päätti aloittaa äänekkään shownsa samaan syssyyn. Välillä papin puheesta ei meinannut kuulla mitään kun joko neiti kailotti tai nuorempi poika säksätti vieressä. Lisäksi esikoiselle iski kyselymoodi päälle (mitä, kuka, miksi jne.). Viimeisenä niittinä oli, kun seppeleen laskun aikana nuorempi poika kiipesi arkun viereen telineelle, johon kukat lasketaan. Sen jälkeen kun olimme saaneet kukkaseppeleen laskettua arkulle poistuin häveten lasten kanssa kappelista.

Jäin lasten kanssa omaistilaan odottamaan ja lapsilla sen kuin vauhti yltyi. Neiti tavoistaan poiketen vain kiljui ja kikatteli ja pyöri kuin väkkärä malttamatta pysyä paikallaan laisinkaan. Pojat pitivät penkeillä omaa kivaa, jonka takia jouduin siirtämään toisen pojan istumaan toiselle seinustalle. Kun tämäkään ei hiljentänyt älytöntä menoa pistin toisen jäähylle tuulikaappiin. Eikös neiti siitä innostunut ja alkoi läiskiä ikkunaa kaksin käsin suorastaan räkättäen jäähyllä olevalle veljelleen. Lopputuloksena oli, että tuulikaapissa seisoivat sekä veli että sisko että minä.

Siunaustilaisuuden jälkeen siirryimme läheisen huoltoaseman kabinettiin kahvitilaisuuteen. Jälleen pojat loistivat ahmimalla voileipäkakkuja ja kakkua kuin eivät olisi ikinä ruokaa nähneet. Suurta huvitusta muissa vieraissa aiheutti poikien syömät sitruunaviipaleet, joita oli koristeena voileipäkakkujen reunoilla. Ruokailun jälkeen lapset saivat jalkautua ja alkuun he pysyivät ihan nätisti kabinetin puolella. Neiti intoutui tekemään syöksyretkiä huoltoaseman kahvilan puolelle ja lopulta sain neidin ja nuoremman pojan kiinni heidän heitellessä karkkipusseja kahvilan puolella. Että se siitä isoveljen perään katsomisesta. Onneksi oli jo kotiinlähdön aika, koska tämä äiti ei olisi kestänyt enää yhtään toilausta. Oli hiukan takki tyhjä, kun saatiin lapset turvaistuimiin kiinni ja kotimatka alkoi.

Ei ihan mennyt tämä tilaisuus niin kuin oli suunniteltu. Nyt jo jaksaa naurattaa tuo apinalauman touhu, mutta päivällä se pikemmin itketti.