Viikonloppu meni kuin siivillä. Veimme lapset perjantai-iltana neidin kummeille viikonloppuhoitoon ja ajelimme illan pimeydessä takaisin kotiin. Oli hiukan outoa olla vain miehen kanssa kahdestaan. Perjantai-ilta meni suorastaan hiljaisuudesta nauttiessa. Illalla kotona ei avattu edes tv:tä tai radiota, oltiin vain hiljaa.

Lauantaina nukuin pitkään, ihan kymmeneen saakka (mies ponkaisi jo kahdeksalta ylös). Sen pidempään ei raaskinut vapaapäivää uhrata nukkumiselle. Pitkän ja rauhallisen aamiaisen jälkeen lähdimme miehen kanssa pyöräilemään ja kävimme samalla vieressä pidettävillä markkinoilla. Kovin oli tuulinen päivä ja markkinoilla myyjät saivat tosissaan roikkua myyntikojujensa tolpissa kiinni etteivät ne lähteneet tuulen mukaan. Nopsaan kierrettiin markkina-alue läpi ja lähdimme jatkamaan matkaa. Kyllä huomasi ettei ole tullut pyöräiltyä viiteen vuoteen, sen verran otti reisiin polkeminen ylämäissä. Kotiin päästyämme mies lähti käymään pikaisesti ruokakaupassa ja minä jäin järjestelemään paikkoja, kun kerrankin sai rauhassa levittää kaikki tavarat lattialle levälleen (työhuoneen hyllyjä yritin saada jonkinlaiseen järjestykseen). Illalla suunnitelmissa oli leffassa käynti, mutta meidän lähileffateatterissa ei mennyt mitään minua kiinnostavaa (miehelle kyllä olisi löytynyt katsottavaa), joten päätimme nauttia illasta kotona tekemättä mitään sen erikoisempaa.

Sunnuntaiaamuna heräsin pihalta kuuluvaan itkuun ja hetken aikaa päässä raksutti miten ihmeessä lapset ovat voineet mennä ulos meitä herättämättä, kunnes hoksasin, ettei se olekaan meidän lapsi, joka siellä itkee ;-) Aamutoimien jälkeen lähdimme kaupan kautta ajelemaan kohti Riihimäkeä. Perille päästyämme lapset olivat ulkona ja häpeillen tunnustan, etten meinannut ensin tunnistaa neitiä hiekkalaatikolla ;-) Luulin jättäneeni hoitoon pienen taaperon, mutta hiekkalaatikolla leikkikin tomera pikkutyttö, näin ne lapset kasvaa yhdessä hujauksessa :D

Lapsilla oli viikonloppu mennyt hyvin, kuin myös kummeillakin. Neiti oli yllättänyt nukkumalla melkein täydellisesti molemmat yöt eikä kummien ollut tarvinnut kuunnella mitään keskiyön aarioita. Pojilla oli hiukan välillä karannut mopo käsistä ja jäähyjä oli sadellut, mutta pääosin heilläkin oli mennyt hyvin. Illalla kotonakaan ei tullut kenellekään mitään järkkyä kiukuttelukohtaista, kuten olisi voinut olettaa pitkän erossa olon jälkeen.

Summa summarum, vapaa viikonloppu teki oikein hyvää pitkästä aikaa ja erityisesti se, että pääsi hetkeksi irti ahdistavasta kellon seurannasta. "Kello on taas jo noin paljon, pitäisi laittaa ruoka, pitäisi laittaa lapset päiväunille, nyt pitäisi lähteä jos meinataan jonnekin lähteä, ja taas olisi ruoka-aika jne." Tuntuu ettei nykyään ehdi muuta kuin tuijottaa kelloa, että saa kaikki arkirutiinit ajallaan tehtyä (esikoiselle varsinkin rutiinit ovat tärkeitä). Ja hyvää tietenkin oli se, että sai aikaa olla miehen kanssa kahdestaan. Vaikkakin siinä aika loppui kesken, että olisi ehtinyt kunnolla tutustua toiseen uudestaan ja että olisi ehtinyt jotain hiukan syvällisempääkin jutella toisen kanssa. Ei tässä arkipäivän tiimellyksessä oikein ehdi/jaksa pohjamutia myöden jutella mitä oikeasti toiselle kuuluu jne. vaan luottaa sokeasti vain siihen, että jos joku pahasti mättää niin toinen myös sen sanoo. Eipä nämä lapset kuitenkaan aina näin pieniä ole, luultavasti muutaman vuoden päästä sitä aikaa on toisillemme ihan erilailla kuin nyt, uskon ainakin.