Nyt alkaa pikkuhiljaa olla vaatekaapit ja -huone käyty läpi. Aivan tolkuton määrä pieniä lastenvaatteita oli hautautunut mitä ihmeellisempiin koloihin :D Olen raijannut lastenvaatetta kirpputorille kolmen ison pahvilaatikollisen verran ja vielä yksi pieni laatikko odottaa käsittelyä sohvalla. Kyllä sitä vaatetta onkin päässyt kertymään viiden vuoden aikana ja vielä kun kullekin lapselle on tullut aina ostettua jotain uutta isommalta perittyjen lisäksi. Ehkä sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta sitten saisi pesukone laulaa koko ajan.

Kummasti tämän siivousurakan jälkeen tuli kaappeihin lisää tilaa ;-) Ja yllätyksiäkin samalla löytyi: yhdet aivan uudet poikien sandaalit (ei tosin enää mahdu kummallekaan pojalle), pari kappaletta aikoinaan esikoiselle ostettuja autoja, jotka ovat edelleen avaamattomissa pakkauksissa sekä pussillinen esikoisen pieniä kesävaatteita, joita etsin jo viime kesänä nuoremman pojan käyttöön. Mutta miehen solmioneulaa ei vain löytynyt.

Kadonneen solmineulan (tunnearvo) tarina juontaa jo neljän vuoden taakse. Olimme olleet pukujuhlissa eräänä iltana ja vielä viikko juhlien jälkeen miehen solmioneula lojui makuuhuoneen pöydällä. Suuressa viisaudessani (ja imetysdementian vaivaamana, onko tämä lieventävä asianhaara?) päätin tehdä miehelle kepposen. Ajattelin piilottaa solmioneulan niin, että se tulisi miestä vastaan jossain aivan odottamattomassa paikassa. Muistan miettineeni hyväksi piilopaikaksi mm. puvuntakin rintataskua ja miehen pukusukkia (paljastettakoon nyt sekin, että miehellä oli silloin vain yhdet ainoat oikeaoppiset  pukusukat :-) Lopulta keksin mielestäni älyttömän hyvän ja kuitenkin helpon jemman solmioneulalle.

Aikaa kului muutama kuukausi, kunnes miehelle tuli jälleen käyttöä tummalle puvulle ja tälle nimenomaiselle solmioneulalle. En silloin vielä kuitenkaan tunnustanut piilottaneeni sitä ja mies yritti itse etsiä sitä ja muistella mihin oli sen jälleen kerran jättänyt (miehelle kun ei ole niin itsestään selvää, että joka esineellä olisi oma paikkansa ;-) kuitenkaan sitä löytämättä. Taas meni aikaa jonkin verran ja solmioneulaa olisi tarvittu. Vuoden päästä lopulta uskalsin tunnustaa nolona, että minä olin piilottanut sen jonnekin fiksuun paikkaan, mutta en vain muista minne. Siihen saakka olin antanut miehen ymmärtää, että hän olisi itse hukannut sen jonnekin.

Näiden vuosien aikana solmioneulaa on etsitty erinäisiä kertoja "kissojen" ja "koirien" kanssa sitä kuitenkaan löytämättä. Silti olen aivan varma, että se on edelleen jossain täällä aivan älyttömän helpossa paikassa, mutta missä???